.
   
 

Tervetuloa Puutarha Eija ja Olli Sirkkusen kotisivuille!


HYVÄÄ JA ONNELLISTA ALKANUTTA VUOTTA 2012!

Uusi vuosi ja uudet kukkaset (-vai oliko se kujeet?)
Sananpartta mukaillen uskomme, että tänä vuonnakin haluaa jokainen katsella kauniita kukkasia.
Päivät pitenevät kevättä kohti mentäessä ja kodin viherkasvit suorastaan janoavat auringon valoa pitkän pimeän kauden jälkeen. Ne kaipaavat jo pian mietoa lannoitetta saadakseen kasvuvoimaa ja niiden kasteluväliäkin täytyy jo hieman tihentää, mutta toki jokaista yksilönä seuraten.
Mikäli entiset viherkasvit näyttävät kärsineiltä tai ovat jopa menehtyneet talven aikana, meidän kukkakaupassamme on hyvä valikoima uusia erilaisia ruukkukukkia. Ja kevään edetessä valikoima tietenkin lisääntyy.
Leikkokukat ovat myös hyvä valinta silmäniloksi omalle pöydälle, sekä tietenkin vaikka naapurille!
Pianhan on Ystävänpäiväkin, jolloin haluamme ilahduttaa ystäviämme ja mikäpä olisi mukavampaa, kuin antaa tai saada kukkasia!
Silkkikukat ovat nykyään niin aidon näköisiä, että moni on huomannut niistä tehdyn asetelman tai taulun olevan todella hyvä vaihtoehto tuoreille kukkasille. Meillä onkin näitä itse tehtyjä uniikkeja silkkikukka-asetelmia erittäin hyvä valikoima. Jos niistä ei mikään kuitenkaan satu miellyttämään, niin väri- ym. toiveet kertomalla teemme sellaisen joka on mieleinen!
Tervetuloa siis kukkakauppaan tutustumaan tarjontaamme, katselemaan kukkasia, kertomaan kuulumisia ja samalla vaikkapa ostoksille!
Kevättä odotellen… Sirkkusen väki
.
 Puutarha Eija ja Olli Sirkkunen, Niinimäentie 184, 54770 Heituinlahti, Puh. 05 467 466 / 0400 656 210